Kriittisesti kasvatuksesta digiyhteiskunnassa
Julkaistu Verken blogissa 30.6.2017
Hiljattain julkaistiin vuoden 2017 digibarometri, joka kuvaa eri maiden digitalisoitumisen edellytyksiä ja toteutumista. Neljättä kertaa julkaistun listauksen julkaisijana on Liikenne- ja viestintäministeriö yhdessä Tekesin, Teknologiateollisuus ry:n ja Verkkoteollisuus ry:n kanssa. Tämän vuoden barometrissa Suomi putosi kärkisijalta toiseksi.
Digibarometrin toteuttaneen Etlatiedon toimitusjohtaja Pekka Rouvinen kommentoi tuloksia ehdottamalla, että parantaakseen asemiaan Suomen pitäisi keskittyä muun muassa kansalaisten digitaitoihin.
Kansalaisten digitaitojen perään on kuulutettu vastaavissa yhteyksissä useasti aikaisemminkin. Esimerkiksi Euroopan Unionin Digitaalistrategia nostaa kansalaisten digitaaliseksi lukutaidoksi kutsumansa osaamisen yhdeksi kehittämiskohteeksi 2010-luvulla. Tätä perustellaan sillä, että ihmisten on osattava käyttää digitaaliteknologiaa voidakseen toimia verkkomarkkinoiden asiakkaina ja kasvavan IT-alan työntekijöinä. Ihmisten digitaidot ovat toisin sanoen tärkeitä talouskasvun vauhdittamiseksi.
Koska elinympäristömme on läpikotaisin digitalisoitunut, toden totta tarvitsemme uudenlaista osaamista ja ymmärrystä siihen liittyen. Viimeisen muutaman vuosikymmenen aikana ohjelmistot ja koodi ovat nivoutuneet osaksi arkisia rutiinejamme, sosiaalista yhteydenpitoamme, kulttuurisia kokemuksiamme, median kulutustamme ja lähes kaikkia yhteiskunnan osa-alueita hallinnosta talouteen, politiikkaan, lainvalvontaan ja tutkimukseen. Voidaan siis perustellusti puhua ohjelmoidusta yhteiskunnasta.
Väitän, että edellä esitetyt hallinnon ja elinkeinoelämän näkemykset digitaalisista taidoista toisivat vain vähän, jos ollenkaan, ymmärrystä siihen, mistä digitaaliteknologiassa on kyse ja mitä kaiken kattava digitalisaatio tarkoittaa ihmisten arjen ja yleisemmin koko yhteiskunnan näkökulmasta. Saattaa olla, että tämänkaltaiset pyrkimykset määritellä teknologiaa koskevan kasvatuksen sisältöjä jopa hämärtävät ja vaientavat joitakin digitaalisen kansalaisuuden näkökulmasta ensisijaisen tärkeitä kysymyksiä.
Siksi tarvitaan toimijoita, jotka tuovat kaivatun kriittisen näkökulman keskusteluun ja käytännön työhön. Esitän seuraavaksi ajatuksen kriittisestä teknologiakasvatuksesta, joka haastaa ajatukset digitaalisuuteen liittyvästä kasvatuksesta ainoastaan teknologisoituneeseen maailmaan sopeuttamisena ja ihmisten varustamisena taidoilla, joita uuden teknologian käyttäminen (ja talouden kasvattaminen) vaatii.
Kriittisen teknologiakasvatuksessa tavoitteena on tukea (1) ihmisten taitoja ymmärtää teknologian merkitystä omassa ja laajemmin yhteiskunnan arjessa sekä (2) vaihtoehtoisten teknologioiden ja teknologiavälitteisten käytäntöjen rakentamista. Sen sijaan, että oletettaisiin ’digitaalisen’ ja ’teknologian’ olevan neutraalia ja jotakin, mikä voidaan valjastaa talouden tai kasvattajien tarpeisiin, keskiöön on tarpeen nostaa kysymys siitä, miten teknologia muokkaa havaintojamme ja ajatteluamme. Kuten kaikkea suunnittelua, myös digitaalisten ympäristöjen ja laitteiden suunnittelua ohjaavat tietyt intressit, arvot ja ideologiat. Millaisia valtasuhteita teknologia rakentaa ja ylläpitää? Ketä teknologia hyödyttää? Millaisin eri tavoin eri tahot haluavat kehittää teknologista yhteiskuntaa? Millaisia arvoja teknologia luo ja miten se muokkaa olemassa olevia arvoja?
Vaikka ohjelmistoihin perustuva teknologia on keskeinen osa arkisia rutiineja ja yhteiskunnan eri osa-alueiden toimintoja, siihen ei useinkaan kiinnitetä huomiota. Vaikuttaisi siltä, että juuri siksi, että ohjelmistot ovat niin keskeisesti läsnä kaikessa, ne otetaan annettuna ja ohitetaan. Kysymykset siitä, minkälaisin ehdoin esimerkiksi sosiaalisen median alustat toimivat, näyttäytyvät merkityksettömiltä osittain, koska suhde teknologiaan on niin tiivis ja henkilökohtainen, mutta myös koska ohjelmistot suunnitellaan toimimaan huomaamattomasti taka-alalla. Kriittisten teknologiakasvattajien haaste on tehdä näkyväksi ja nostaa huomion keskiöön ohjelmistot ja niiden toimintalogiikka.
Hyvä esimerkki pohdintoihin arkisen teknologiamme ehdoista on Google ja sen hakukone. Google.com on maailman useimmin vierailtu verkkosivusto, ja joka sekunti tehdään lähes 60 000 Google-hakua. Yrityksellä onkin kiistaton valta-asema siinä, miten 2010-luvulla etsimme, järjestämme ja ymmärrämme tietoa. Googlen kehittämät hakutoiminnot määrittelevät, miten verkon tietovarannoista tulee löydettäviä ja saavutettavia. Tällä viikolla julkaistiin tieto, että seitsemän vuoden tutkimusten jälkeen Euroopan Unioni on antanut yritykselle 2,4 miljardin euron sakot hakutulosten manipuloimisesta. Google on ohjannut käyttäjiä omaan verkkokauppapalveluunsa ja syrjinyt muita verkkokauppiaita työntämällä heitä tuloksissa alemmas. Koska nykyisin nojaudutaan yhä enemmän hakukoneisiin tiedon hankkimisessa, kriittisen teknologiakasvatuksen näkökulmasta on tärkeää pohtia, millä tavoin käyttämämme hakukoneet toimivat ja miten ne järjestävät tietoa. On tärkeää huomata, että tiedonhaku siinä mielessä kuin olemme vaikkapa kirjastoissa tottuneet ei ole Googlen toiminnan kannalta olennaista, vaan sen intressit kohdistuvat mainostamiseen. Miten siis ymmärtää tieto, jota hakukoneiden avulla ihmisille on tarjolla?
Hallinto ja elinkeinoelämä edistävät nykyistäkin teknologisempaa tulevaisuutta ja ajatusta digitaalisesta kasvatuksesta, joka sopeuttaa ihmisiä muutoksiin ja tarjoaa heille hyödyllisiä taitoja. Kriittisen teknologiakasvatuksen tarkoituksena on kehittää sellaista ymmärrystä teknologiasta, joka mahdollistaa vaihtoehtojen kuvittelemisen ja luomisen. Väitän, että digitaalisessa yhteiskunnassa omaehtoisen toimijuuden vahvistaminen vaatii ymmärrystä digitaalisen ehdoista. Ymmärrys teknologian merkityksestä omassa elämässä ja yhteiskunnassa yleisemmin on ensiarvoisen tärkeää. Meidän on kyettävä arvioimaan, millaisen teknologian kanssa haluamme elää.